Fani

Ensimmäisenä F1-kuskina koronavirustartunnan saanut Racing Pointin Sergio Pérez näyttää reissanneen maailmalla kahden.

Mansesteri-yhtyeestä tuttu MC Mane on julkaissut uuden singlen Viettelysten saari, jonka innoituksena on toiminut.

Kari Pajunen Sairaan Lapsen Hoito 2020 Juankoski Keskustelu Englanniksi Mikkelin Kaupunginvaltuusto Mikkelin kaupunginvaltuusto hyväksyi toriparkkiin. – Mikkelin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt maanantai-iltana niin sanotun toriparkin rakentamiseen liittyvän asemakaavamuutoksen. Entinenkin asemakaava on mahdollistanut maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisen kaupungin keskustan Hallitustorin alle, mutta kaavamuutoksessa rakentamiseen sallittua aluetta on laajennettu. Tämä oli tärkeä askel Mikkelin kaupungille, sillä nyt kaikki kaupungin virastot saatiin

Pokkitörmäilijä: Lautojen pitäisi yhdistää eikä erottaa.

– Skeittaajat keski-ikäistyvät yhtä kovaa vauhtia. Maailman tunnetuin skeittaaja Tony Hawk on 52-vuotias. Tosi-tv sarjoista.

Puolalaiset Speedway-sarjan Motor Lublinin kannattajat keksivät mielenkiintoisen tavan katsoa kisaa. Koronarajoitusten johdosta kannattajat eivät mahtuneet stadionin sisäpuolelle seuraamaan kisoja, jo.

Englannin Mestaruussarjassa pelaava Birmingham City julkaisi torstaina sangen hämmentävän tiedotteen. Seura kertoi.

Suoratoistopalvelu Twitchissä lahjoitetaan suuria rahasummia nettijulkkiksille. Teini-ikäinen poika käytti lahjoituksiin yli.

Sää New York Grammat Desilitroina Toisinaan ruuanvalmistusohjeissa totuttujen tilavuusmittojen tilalla näkee painomittoja. Tarkka keittiövaaka on hyvä apuväline, mutta muutamalla neuvolla kotikokki pärjää pitkälle. Näillä vinkeillä ja muunnostaulukolla selvität myös. Grammat desilitroiksi! Auttakaa pian! Viestiketjun aloittaja Help! Ensimmäinen viesti 20.12.2013; Vastaa. Pipariohjeessa on 100g siirappia ja 400g vehnäjauhoja. Paljonko siis desilitroina? Tarvisin apua nopeasti, joten voisiko joku ystävällisesti auttaa
Ban Suomeksi Titta på Ban Ki-Moon avaa YK:n yleiskokouksen viimeistä kertaa i Yle Arenan. Arenan är Finlands största tjänst för webb-tv och -radio. Común suomeksi. Käännös – Sanakirja: dictionaries24.com. Kielisanakirja: espanja » suomi Helppo Lohipasta Ulkoministeri Espanjan koronavirustautitapausten kasvu on tuonut uusia rajoituksia matkustajille. Lentoyhtiöiden osakekurssit lähtivät. Klassinen Kitara Eetu Rantala 11-sarjan keihään palkintokolmikolla kisat sujuivat erinomaisesti.
Grammat Desilitroina Toisinaan ruuanvalmistusohjeissa totuttujen tilavuusmittojen tilalla näkee painomittoja. Tarkka keittiövaaka on hyvä apuväline, mutta muutamalla neuvolla kotikokki pärjää pitkälle. Näillä vinkeillä ja muunnostaulukolla selvität myös. Grammat desilitroiksi! Auttakaa pian! Viestiketjun aloittaja Help! Ensimmäinen viesti 20.12.2013; Vastaa. Pipariohjeessa on 100g siirappia ja 400g vehnäjauhoja. Paljonko siis desilitroina? Tarvisin apua nopeasti, joten voisiko joku ystävällisesti auttaa =) Vastaa.

Suomalaissyntyinen malli River Viiperi, 28, julkaisi keskiviikkona 29. heinäkuuta kesäisen seksikkään kuvasarjan Instagram-tilillään. Kuvissa malli poseeraa ilman paitaa ja syö jäätelöä. Taustalla näk.

Hungaroringin ympäröivillä kukkuloilla voi nähdä sunnuntain osakilpailun aikana kovan luokan F1-faneja. Koronpandemia ei.

Sairaan Lapsen Hoito 2020 Juankoski Keskustelu Englanniksi Mikkelin Kaupunginvaltuusto Mikkelin kaupunginvaltuusto hyväksyi toriparkkiin. – Mikkelin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt maanantai-iltana niin sanotun toriparkin rakentamiseen liittyvän asemakaavamuutoksen. Entinenkin asemakaava on mahdollistanut maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentamisen kaupungin keskustan Hallitustorin alle, mutta kaavamuutoksessa rakentamiseen sallittua aluetta on laajennettu. Tämä oli tärkeä askel Mikkelin kaupungille, sillä nyt kaikki kaupungin virastot saatiin saman katon alle. Kaupunginvaltuusto

Bundesliiga-joukkue Schalken fanit raivostuivat tiistaina, kun seuran hyökkääjä Rabbi Matondo julkaisi sosiaalisessa mediassa.

Ensitreffit alttarilla on yksi rakastetuimmista parisuhdeohjelmista. Ohjelmassa toisilleen tuntemattomat sinkut avioituvat.

Huuhkajien kapteeni Tim Sparv on tunnustautunut ManU-fani. Joukkueen viime aikojen otteet ovat ilahduttaneet Sparvia – ja.

Koronaviruspandemian takia yleisöltä suljetut F1-kisat ovat saaneet sulkutoimista huolimatta paikalle joitain innokkaita.

Hälytysjärjestelmä Pulaan jääneet eläimet teettävät pelastuslaitoksissa työtä etenkin kesäaikana. Ihmiset liikkuvat luonnossa, tekevät. Tehottomuus näkyy käytännössä esimerkiksi metsäpalojen sammuttamisessa. Hallitus suunnittelee pelastustoimen muuttamista sote. Onnistuneen alkusammutuksen ja tehtaan sprinklerijärjestelmän ansiosta palo ei päässyt leviämään. Stora Enson tehtaalla Kemin Veitsiluodossa syttyi tänään aamulla tulipalo, kertoo pelastuslaitos. Tied. Play-kauppa Mikkelin Kaupunginvaltuusto Mikkelin kaupunginvaltuusto hyväksyi toriparkkiin. – Mikkelin kaupunginvaltuusto

Oho, mikä pyykkilauta! Lumilautailun ykkösnimi Shaun White.

– 33-vuotias huippu-urheilija pitää itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa.Olympialaisissakin kisannut ja voittanut, maailman parhaaksi lumilautailijaksi tituleerattu Shaun White, 33, on julkaissut Instagr.

Viime yö oli monelle One Direction -fanille eli directionerille sekä rankkaa että jännittävää aikaa. Yhtye täytti tänään.

Paikallinen menestystarina Panimo Kiiski juhli kolmansia syntymäpäiviään Kiiskifestin merkeissä. Aurinkoinen sää, hyvät.

Sami Vatasella, 29, ei ollut koronapandemian aiheuttaman NHL-tauon aikana ajankäytöllisiä ongelmia. Intohimoinen golfari.

Brysselissä EU-maiden johtajien maratonhuippukokous on edelleen käynnissä. Aamuneljän korvilla Suomen aikaa kokouksessa.